sunnuntai 12. lokakuuta 2014

21 asiaa, joita et ehkä tiennyt venäläisistä!

Tämänkertaisen kirjoituksen aihe on napattu suoraan sosiologian luennoiltamme, joissa käydään eri kerroilla läpi erilaisia Venäjä-teemoja. Viime maanantain aiheena oli venäläinen mentaliteetti, joka ei ole kovin yksiselitteinen asia. Opettajamme yritti kuitenkin selvittää meille asiaa muutaman seitsenkohtaisen listan avulla. Koska sosiologian ryhmämme on melko suuri ja heterogeeninen - jotkut ovat ensimmäistä kertaa Venäjällä, kun taas toiset eivät pysy enää laskuissa mukana - oli listoissa varmasti monille uutta asiaa. Minulle sen sijaan monet asiat olivat ennalta tuttuja. Valikoin tähän nyt listoista kolme, suomensin ne ja lisäsin perään muutamia omia kommentteja siitä, kuinka minä asiat ymmärrän. Toivottavasti ne herättävät jonkinlaisia ajatuksia - kommentit ja vastaväitteetkin olisivat toivottavia! (Pahoittelen vielä otsikkoa; en voinut vastustaa kiusausta tuollaisen klikkikalasteluotsikon laittamiselle tässä tilanteessa. Tulkitkaa se vaikka parodiana.)

Seitsemän syytä sille, miksi venäläiset eivät hymyile (ainakaan niin usein kuin suomalaiset)
  1. Venäläiset hymyilevät yleensä vain huulillaan.
  2. Hymy ei ole synonyymi kohteliaisuudelle.
  3. Tuntemattomille ei sovi hymyillä. Se saattaa muuten aiheuttaa vastapuolessa kysymyksen ”Olemmeko me tavanneet ennenkin?”
  4. Virantoimitustehtävissä ei ole sopivaa hymyillä. Tämä tuntuu ulottuvan kaupan kassahenkilökuntaankin, joka saattaa kyllä toivottaa hyvää päivää, mutta senkin usein naama peruslukemille.
  5. Venäläisen hymylle täytyy olla pätevä syy. Venäjällä on myös sanonta, jonka voisi kääntää ”Nauru ilman syytä on tyhmyyden merkki”. Tätä vastaa parhaiten suomalainen sanonta ”Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.”
  6. Ei ole sopivaa hymyillä vain parantaakseen keskustelukumppanin mielialaa.
  7. Hymyn ja naurun ero on venäläisillä epäselvä, ja ne liitetään helposti toisiinsa.

Seitsemän venäläistä tapaa
  1. Uunin päällä makaaminen – Tämän me kylmän pohjolan asukitkin ymmärrämme, vaikka harvan kodin nurkassa on uunia Venäjälläkään, jonka asukkaista suurin osa asuu kaupungeissa.
  2. Teen juominen aluslautaselta eli tassilta – Ylipäätään teen juomisella on täällä pitkät perinteet, ja kirkossakin käydessäni oli palveluksen jälkeen kirkkokahvien sijaan selvästikin kirkkoteet. Yleensä teen kanssa syödään vielä jotain pientä makeaa.
  3. Asioiden suunnittelu etukäteen – Venäjän kielessä aamiaista tarkoittava sana завтрак liittyy sanaan завтра, huominen. Edellisenä päivänä jo siis tiedetään, että aamiainen on tulossa.
  4. Asioiden siirtäminen tuonnemmaksi – Vaikka suunnitelmia tehtäisiinkin, saatetaan tärkeitäkin asioita lykätä eteenpäin.
  5. Luottamus siihen, että asiat kääntyvät parhain päin – Pohjimmiltaan venäläiset ovat luonteeltaan optimisteja.
  6. Syyllisen etsiminen
  7. Saunominen - Vai pitäisikö ennemmin sanoa banjailu? Esimerkiksi Wikipedian banja-sivulta voi lukea siitä, millainen tuo venäläinen saunan vastine on ja miten se eroaa meikäläisestä saunasta.

Seitsemän asiaa, joita venäläisen ei ole soveliasta tehdä
  1. Lain täsmällinen noudattaminen – Venäjä on byrokraattien hallitsema maa, ja useat venäläiset ovatkin oppineet, millä tavalla kiertää enemmän tai vähemmän turhia lakipykäliä niin, etteivät joudu kuitenkaan ongelmiin.
  2. Virkavaltaan ja hallintoon luottaminen – Venäjällä ei ole samanlaista oikeusvaltion perinnettä kuin meillä, eikä tämänhetkinen kehityskään näyttäisi tuovan asiaan merkittäviä parannuksia. 
  3. Elämän suunnittelu – Venäjän historia on tunnettu siitä, että muutokset ovat tulleet yleensä kertaheitolla, ja vanha valta on saanut väistyä uusien johtajien ottaessa ohjat. Yksi asia, joka venäläiset eniten elämäänsä kaipaavatkin, on vakaus, ja Putinin valtakaudella sitä on maahan saatu sekavan 90-luvun jälkeen. Siitä syystä monet pitävät Putinia onnistuneena johtajana.
  4. Joukosta erottuminen – Venäjällä kollektiivinen ajattelutapa on tavallisempaa kuin Suomessa. Suuressa maassa ja valtaapitävien puristuksessa yhteen hiileen puhaltaminen auttaa usein.
  5. Omilla saavutuksilla kehuskeleminen – Tässä kohtaa suomalaiset ovat suunnilleen samalla aallonpituudella, sillä meilläkään ”amerikkalaistyylistä” itsensä kehuskelua ei katsota hyvällä.
  6. Tuntemattomille hymyileminen, ks. ylin lista
  7. Tuntemattoman päästäminen edelle jonossa – Venäläiset ovat tottuneet jonottamaan monessa paikassa, mihin väkimäärän lisäksi vaikuttaa ylempänä mainittu byrokratian määrä. Sen vuoksi jonottaessa paikasta pidetään tiukasti kiinni, sillä joukon hännille tippuminen saattaa lisätä odotusaikaa minuuteilla tai tunneilla – pahimmillaan jopa päivillä.

1 kommentti:

  1. Jo on tuttua täällä melkein Venäjällä asuessa. Tassilta juominen oli minun lapsuudessa tavallinen tapa, esimerkiksi se :).

    VastaaPoista