Viikottain ilmestyvän Profil-lehden numerossa 39 oli juttu mielenkiintoinen juttu Venäjän ja Kiinan välisistä suhteista. Suomessa on tottunut siihen, että meillä kirjoitetaan ja puhutaan Venäjän suhteista ”läntiseen maailmaan”. Maantieteellisesti ja väestöllisesti maailman suurimpien maiden välisistä suhteista on vähemmän juttua Suomen mediassa, joten kiinnostuin jutusta ja ajattelin referoida sitä tässä kirjoituksessani. Myös tämän viikon Vlast-lehdessä (numero 41) oli pitkä Kiina-aiheinen artikkeli, mutta se käsittelee lähinnä venäläisten Kiina-tutkimusta ja -asiantuntijuutta. En nyt huomioi sitä juttua enempää, mutta voin suositella kiinnostuneille lisälukemiseksi.
Profilin haastattelema kiinalaisen Fudanin yliopiston Venäjän ja Keski-Aasian tutkimuskeskuksen johtajana toimiva professori toteaa, että Kiinassa Vladimir Putinin suosio on melko korkealla. (Professori esiintyy kyllä jutussa omalla nimellään, mutta kiina-venäjä-suomi-translitteroinnin vaikeuden takia en käytä hänen nimeään tässä.) Hänen mukaansa kiinalaiset nuoret pitävät Putinia karismaattisena ja vahvana johtajana, joka on saanut Venäjän kaaoksen jälkeen nousuun. Venäjän ja lännen suhteet ovat huonontuneet Ukrainan tapahtumien seurauksena, mutta Putin pyrkii näyttämään, ettei Venäjä jää yksin, vaikka näkymät länteen olisivatkin heikot.
Yli puolet Kiinan viennistä Venäjälle koostui viime vuonna koneista ja teknisistä laitteista. Maiden välinen kauppavaihto saattaa tämän vuoden loppuun mennessä olla 90 miljardia dollaria. Tuonti Kiinasta muodostaa 17 prosenttia kaikesta tuonnista Venäjälle, ja määrä on kasvussa. Venäjän viennistä Kiinaan sen sijaan menee seitsemän prosenttia. Profil mainitsee, että Kiina on väestöllisesti ykkönen maailmassa, ja Venäjä maantieteellisesti, mutta lehti korostaa maiden välisiä eroja: Kiinan väestö, 1,36 miljardia, on lähes kymmenkertainen Venäjään verrattuna. Bruttokansantuotteita verrattaessa Venäjä sijoittuu Brasilian ja Italian väliin, kun taas Kiina saattaa Kansainvälisen valuuttarahaston analyysin mukaan tämän vuoden loppuun mennessä ohittaa Yhdysvallat ja nousta maailman johtavaksi taloudeksi.
Profilin artikkelissa todetaan Kiinan olevan houkutteleva kumppani Venäjälle, joka sanktioiden kourissa etsii uusia markkinoita tuotteilleen. Venäläiset asiantuntijat suhtautuvat kuitenkin vielä toistaiseksi varovaisesti tähän. Tutkija Andrei Rjabovin mukaan Venäjä vaikuttaa olevan kyvytön ja haluton ymmärtämään sitä strategista kehitystä, joka on meneillään Kiinassa. Siellä 30 vuotta kehityksen veturina toiminut talousmalli on tullut tiensä päähän, ja vaikeita päätöksiä on tehtävä. Rjablovin mielestä venäläiset näkevät Kiinan taloustilanteen kuitenkin samanlaisena kuin aiemminkin. Vaikka Kiina olisikin Venäjä-suhteissaan ollut tähän mennessä suhteellisen yhdenvertainen, kulkevat maat nyt eri suuntiin: Kiinan kurssi on nousussa, Venäjän taas laskussa. Fundanin yliopiston professori vakuuttaa silti, että Kiinan suhteissa Venäjään ei ole mitään isoveli-pikkuveli-asetelmaa. Myös talousmaantieteilijä Natalia Zubarevitš varoittaa liiasta optimismista: hänen mukaansa Kiinan osuus suorista ulkomaisista investoinneista Venäjälle on noin yksi prosentti. Venäjän ja Kiinan välisten suhteiden elvyttäminen saattaa auttaa Venäjän talouden modernisoinnissa ja erilaistamisessa. Zubarevitš totetaa, että Venäjä itse on kuitenkin vaikeuttanut yhteistyötä läntisten kumppanien kanssa, ja Kiina osallistuu hankkeisiin vain omilla ehdoillaan.
Venäjä ja Kiina solmivat kuluvan vuoden toukokuussa 400 miljardin dollarin arvoisen öljysopimuksen, jota pidetään Venäjällä hyvänä saavutuksena, mutta sopimuksen arvostelijoiden mielestä se saattaa osoittautua Venäjälle haitalliseksi. Energiapoliittisen instituutin johtajan Vladimir Milovin mukaan Venäjällä on Itä-Siperian Sahan tasavallassa ja Irkutskin alueella öljyvaroja, joita on vaikea toimittaa mihinkään kannattavasti. Kiinalaiset tietävät tämän asian, eikä heille tuon öljyn ostamatta jättäminen tuottaisi ongelmia, mikä johtaa siihen, että Kiina pystyy sanelemaan Venäjälle omat ehdot sopimukseensa. Tämä saattaa jatkossa aiheuttaa säröjä maiden välisiin suhteisiin. Fundanin yliopiston professorin mielestä sopimus kuitenkin solmittiin molempien maiden intressien mukaisesti. Viime vuonna Venäjä myi ulkomaille 235 miljoonaa tonnia öljyä, josta Kiinaan meni vähän reilu 10 prosenttia ja professorin mielestä määrä voisi olla merkittävästi suurempikin. Hän korostaa, että sopimuksen myötä maat ovat toisistaan riippuvaisia, ja Kiinallakin on omat riskinsä, jos Venäjä syystä tai toisesta päättääkin sulkea öljyputket.
Muutosten vauhti on siis ollut Kiinassa hurja viime vuosikymmenten aikana, ja maa tuskin pysyy samanlaisena tulevinakaan vuosina. Kiinalaisten keskuudessa on selvää muutoshalukkuutta, mikä on tullut ilmi viime aikoina Hong Kongin tapahtumien myötä, ja institutionaalinen epävakaus saattaa kasvaa tulevaisuudessa. Vladimir Milov on sitä mieltä, että Kiinan kehitys saattaa johtaa samanlaiseen tilanteeseen kuin Venäjällä Ukrainan kanssa – Kiinan ”Ukrainaksi” muodostuisi tällöin Venäjän kaukoidän alueet, eli Siperian itäpuoleinen osa. Fundanin yliopiston professori ottaa esille sen, että Kiinalla on omat ongelmansa itsenäisyyttä tavoittelevien alueiden, kuten Tiibetin ja Taiwanin, kanssa. Ukrainan kriisin suhteen Kiina ei ole asettunut hänen mukaansa millekään puolelle eikä maa ole halukas tuomitsemaan Venäjän toimia. Andrei Rjabov sanoo, että Kiinan on vaikea asettua Venäjän puolelle Ukrainan tapahtumissa, koska sillä on omat ongelmansa muun muassa edellä mainittujen alueiden separatistien kanssa. Rjabovin mukaan Kiinassa toivottaisiin maailman kulkevan määrättyjen sääntöjen mukaan, mutta tapahtumat Ukrainassa rikkovat näitä sääntöjä.
Andrei Rjabov näkee, että Kiinan nykyhallinnolle yksi tärkeimmistä kysymyksistä on suhtautuminen Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Kiina on valmis kritisoimaan Yhdysvaltoja, mutta ei näe venäläis-kiinalaisen blokin olevan todennäköinen skenaario, jolla järkytettäisiin Yhdysvaltojen hegemonia-asemaa. Artikkelin viimeisessä kappaleessa Vladimir Milov toteaa, että Venäjällä on kyllä ideoita, mutta ei samanlaista kasvumallia kuin lännessä ja Kiinassa, eli tehokasta tuotantoa sekä valmiutta jatkuviin uudistuksiin. Mainittakoon vielä lopuksi, että Shanghaissa alkoi eilen kansainvälinen innovaatiofoorumi. Avustajansa lukemassa kirjallisessa tervehdyksessä Vladimir Putin totesi, että Venäjällä ja Kiinalla on ainutlaatuista taloudellista potentiaalia ja paljon kokemusta yhteistyöstä monilla aloilla, ja maiden tulisi kehittää kumppanuuttaan teknologian alueella. Tästä uutisoi muun muassa Rossijskaja gazeta.