torstai 30. heinäkuuta 2015

Internetin kehityksestä, sen valvonnasta ja sosiaalisesta mediasta Venäjällä

Kirjoitin keväällä eräällä venäläistä mediaa käsitelleellä kurssilla esseen internetistä Venäjällä ja siitä, kuinka sen valvonta on tiukentunut Putinin aikakaudella. Ajattelin nyt jakaa esseen pienten suomenkielisten saatesanojen kera.

Esseessäni käyn aluksi läpi yleisesti median kehittymistä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Seuraavaksi kerron, kuinka venäläinen internet, Runet, sai alkunsa ja on kasvanut erityisesti 2000-luvulla nopeasti. Käsittelen myös suosituimpia venäläisiä sosiaalisen median sivustoja ja niiden mahdollisia demokraattisia ulottuvuuksia paneutuen erityisesti VKontakte-yhteisöpalveluun, jota on kutsuttu Venäjän Facebookiksi. VKontakte toimii hyvänä esimerkkinä siitä, millä tavoin presidentin hallinto haluaa ottaa haltuunsa ja kontrolloida suosituimpia internetsivuja - sama kuvio tapahtui jo 2000-luvun alussa televisiokanavien kohdalla. Lopuksi pyrin tekemään johtopäätöksiä ja hahmottelemaan tulevaisuudenskenaarioita.

Englanninkielinen essee on luettavissa täällä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Facebookin hymiöt tarkastetaan Venäjällä homopropagandalain takia

Venäjällä aiotaan tarkastaa sosiaalisen median sivustoja, jotta ne eivät riko maan niin sanottua homopropagandalakia, joka kieltää "ei-perinteisistä seksuaalisista suhteista" kertomisen alaikäisille. Asiasta uutisoi tänään muun muassa Izvestija. Venäjän federaation viestinnän ja joukkotiedotuksen valvontalaitos on pyytänyt maan johtavan puolueen Yhtenäisen Venäjän nuorisojärjestöltä Nuorelta Kaartilta asiantuntija-apua sivustojen tarkastamisessa.

Aloite asiassa tuli senaattori Mihail Martšenkolta, joka tuohtui sivustoilla tarjolla olevien hymiöiden homosymboliikkaan. Hänen mukaansa hymiöt ovat kaikkien sosiaalisen median käyttäjien nähtävillä, ja käyttäjistä suuri osa on alaikäisiä. Lisäksi Martšenko toteaa, että sivustojen on Venäjällä toimiessaan noudatettava venäläistä lainsäädäntöä, joka kieltää homopropagandan.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Pietarilaispoliisi vaati pyöräilijältä ajokorttia

Venäläinen liikennepoliisi pysäytti pyöräilijän ja vaati nähdä hänen ajokorttinsa ja passinsa, kertoo Lenta.ru. Tapaus sattui 16. heinäkuuta Pietarissa Gostinyi Dvorin alueella. Pietarin varakuvernöörin pyöräilyinfrastruktuuriin keskittynyt neuvonantaja  Darja Tabatšnikova kertoo poliisin olleen varma, että kaupungissa astui 1. heinäkuuta voimaan laki, joka vaatii pyöräilijöitä ajokortin. Tilanne päättyi, kun kyseisen poliisin kollegat saivat hänet vakuutettua siitä, ettei tällaista lakia ole olemassa, ja niinpä pyöräilijä sai jatkaa matkaansa.

Poliisi oli siinä kyllä oikeassa, että Pietarissa on ollut viime aikoina puhetta pyöräilijöiden ajokorteista. Kaupunginhallinnon lainsäädäntöelimen jäsen Vitali Milonov - joka meillä tunnetaan lähinnä niin sanottujen homopropagandalakien isänä - ehdotti heinäkuun alussa, että pyöräilijöiltä tulisi vaatia ajokortti ja heidän tulisi suorittaa koe, jolla testattaisiin liikennesääntöjen osaamista. Milonov perusteli ehdotusta sillä, että pyöräilyn suosio on kasvussa, mutta hänen mukaansa pyöräilijät eivät tunne liikennesääntöjä, mikä vaarantaa heidät itsensä sekä muut liikenteessä. Kielto ajokortitta pyöräilemisestä otettaisiin Milonovin mukaan käyttöön Moskovassa, Pietarissa ja mahdollisesti myös muissa suurkaupungeissa.

Lenta.ru mainitsee myös, että Venäjän kansalaisaloitesivulle ilmestyi heinäkuussa aloite, jossa pyritään langettamaan sakkoja kuulokkeet päässä käveleville ja pyöräileville ihmisille.