Venäläiset eivät lämpene työviikon lyhentämiselle

Profil-lehdessä numero 39 on Valerija Žitkovan kirjoittama juttu venäläisten yhtiöiden suhtautumisesta Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ehdotukseen neliviikkoiseen työviikkoon siirtymisestä. Asiaan liittyviä suomenkielisiä uutisia löysin vain muutaman Verkkomedian ja Kotimaa24:n sivuilta, joten ajattelin ottaa asian nyt blogissa esille tuon Profilin tekemän jutun kautta. Žitkova toteaa, että ehdotusta ei ole otettu Venäjällä vastaan kovin lämpimästi: hallinto pitää sitä toteuttamiskelvottomana, ja työjärjestöt pelkäävät bruttokansantuotteen ja elintason putoamista.

Profilin artikkelissa todetaan, että ILO:n sivuilla työviikon lyhentämistä perustellaan eri syillä. ILO:n asiantuntijoiden mukaan viikon viides työpäivä on haitaksi sekä työntekijöiden terveydelle että heidän tehokkuudelleen, kun taas työviikon lyhentämisellä luotaisiin lisää työpaikkoja. Ihmiset myös käyttäisivät harvemmin yksityisiä ja julkisia kulkuneuvoja, mikä olisi luonnollisesti hyväksi ympäristölle.  HeadHunter-rekrytointiyrityksen tutkimuksen mukaan joka kymmenes venäläinen työntekijä kannattaa ehdotusta. Vastaajat perustelivat positiivista suhtautumistaan työntekijöiden paremmalla mielialalla ja sillä, että neljään työpäivään panostettaisiin tehokkaasti. Kotimaa24:n siteeraamissa Interfaxin uutisissa ortodoksit, juutalaiset ja muslimit suhtautuvat lähtökohtaisesti myönteisesti ehdotukseen korostaen työn mielekkyyttä ja tehokkuutta, mutta juutalaisten edustaja Andrei Glotser jättäisi taloudellisten vaikutusten arvioinnin asiantuntijoille.

Venäjän duuma on luvannut käsitellä ILO:n ehdotusta siihen kohdistetusta kritiikistä huolimatta. Kuten Verkkomediakin uutisoi, varapääministeri Olga Golodetš on kutsunut ideaa ”toteuttamiskelvottomaksi unelmaksi”. Vaikka ehdotukselle näytettäisiin vihreää valoa, olisi todellinen työviikon muuttaminen vaikeaa, toteaa Žitkova, sillä 59 % prosenttia HeadHunterin tutkimuksessa haastatelluista yritysten johtajista kannattaa ajatusta periaatteessa, mutta ei näe oman yrityksensä olevan valmis kyseiseen muutokseen. Kaikki autofirmat sekä matkailu- ja ravintola-alan edustajat olivat tuota mieltä. Louhinta-alan yritysten johtajatkaan eivät pidä ajatusta kestävänä, ja samaa mieltä on puolet pankkien työntekijöistä sekä noin 60 % lakimiehistä. Kuljetusalan yrityksistä vain viidesosa olisi valmis siirtymään pois viisipäiväisestä työviikosta. Työntekijätkään eivät innostu ehdotuksesta, sillä 67 prosenttia heistä kieltäytyisi nelipäiväisestä työviikosta, vaikka ehdotus tulisi yrityksen johdolta.

Pesula-alalla toimivan Diana-konsernin puheenjohtaja ja venäläisen pk-yritysten järjestön jäsen Dmitri Nesvetov paheksuu ILO:n ehdotusta vedoten siihen, että talous on laman partaalla, ja hän kutsuu ajatusta ”halvaksi populismiksi”. Nesvetovin mukaan yksi Venäjän työmarkkinoiden ongelmista on heikko tuottavuus, ja työviikkoa lyhentämällä ei pelkästään pahennettaisi tuota ongelmaa, vaan työnantajille tulisi myös uusia kuluja maksettaviksi. Teollisuusyrityksille nelipäiväinen työviikko olisi myrkkyä, toteaa Raketa-kelloja valmistavan yrityksen johtaja Jacques von Polier. Hän toteaa, että ehdotuksen käyttöönoton jälkeen maassa hyvin eläisivät ainoastaan öljyteollisuuden työntekijät, sillä heille työviikon kestolla ei ole väliä. Internetissä toimivan rekrytointipalvelu PRUFFI:n perustaja Alena Vladimirskaja suhtautuu asiaan aluksi huumorilla todeten ”trollaamisen olevan pakollista duuman jäsenille”. Lisäksi hän kuitenkin sanoo, että huonosti tehtyä työtä ei voi parantaa työviikkoa lyhentämällä. Liiketoiminnan kursseja tarjoavan Internet-palvelu Eduson.tv:n perustaja Jelena Masolova ottaa esille 4+1-mallin, jossa viidentenä päivänä työntekijä tekisi etätöitä. 

Internet-yrittäjä Dmitri Falalejev pitää ehdotusta outona venäjän oloihin, ja hänen mielestään ihmiset eivät pidä suuresti työnteosta. Falalejev ottaisi työviikon sijaan päiviä pois pitkistä juhlakausista, sillä töistä virkistymiseen riittää hänen mukaansa kolme-neljä päivää. Profilin artikkelissa onkin mukana tilasto keskimääräisen työviikon pituudesta sekä vapaapäivien määrästä eri maissa. Vertailuun mukaan otetuista 12 maasta työviikon pituudessa ehdoton ykkönen on Etelä-Korea 55,2 tunnilla, ja perää pitävät Tanska (30,2) ja Hollanti (29). Venäjä (38,2) ja Yhdysvallat (37,5) ovat melko lähellä toisiaan. Vapaapäivien määrässä kärjessä on Japani: 28 päivää lomia ja 15 valtiollista juhlapäivää. Tässä tilastossa tuleekin selvä ero Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä, sillä Venäjä on vapaapäivillä mitattuna hyvä kakkonen (28+12), kun taas Yhdysvallat listan viimeinen (14+11). Näiden tilastojen perusteella Falalejevin toivomus kuulostaa hyvin loogiselta. Suomi ei ollut mukana vertailtavien maiden joukossa.

Jättiläiset yhteistä säveltä etsimässä

Viikottain ilmestyvän Profil-lehden numerossa 39 oli juttu mielenkiintoinen juttu Venäjän ja Kiinan välisistä suhteista. Suomessa on tottunut siihen, että meillä kirjoitetaan ja puhutaan Venäjän suhteista ”läntiseen maailmaan”. Maantieteellisesti ja väestöllisesti maailman suurimpien maiden välisistä suhteista on vähemmän juttua Suomen mediassa, joten kiinnostuin jutusta ja ajattelin referoida sitä tässä kirjoituksessani. Myös tämän viikon Vlast-lehdessä (numero 41) oli pitkä Kiina-aiheinen artikkeli, mutta se käsittelee lähinnä venäläisten Kiina-tutkimusta ja -asiantuntijuutta. En nyt huomioi sitä juttua enempää, mutta voin suositella kiinnostuneille lisälukemiseksi.

Profilin haastattelema kiinalaisen Fudanin yliopiston Venäjän ja Keski-Aasian tutkimuskeskuksen johtajana toimiva professori toteaa, että Kiinassa Vladimir Putinin suosio on melko korkealla. (Professori esiintyy kyllä jutussa omalla nimellään, mutta kiina-venäjä-suomi-translitteroinnin vaikeuden takia en käytä hänen nimeään tässä.) Hänen mukaansa kiinalaiset nuoret pitävät Putinia karismaattisena ja vahvana johtajana, joka on saanut Venäjän kaaoksen jälkeen nousuun. Venäjän ja lännen suhteet ovat huonontuneet Ukrainan tapahtumien seurauksena, mutta Putin pyrkii näyttämään, ettei Venäjä jää yksin, vaikka näkymät länteen olisivatkin heikot.

Yli puolet Kiinan viennistä Venäjälle koostui viime vuonna koneista ja teknisistä laitteista. Maiden välinen kauppavaihto saattaa tämän vuoden loppuun mennessä olla 90 miljardia dollaria. Tuonti Kiinasta muodostaa 17 prosenttia kaikesta tuonnista Venäjälle, ja määrä on kasvussa. Venäjän viennistä Kiinaan sen sijaan menee seitsemän prosenttia. Profil mainitsee, että Kiina on väestöllisesti ykkönen maailmassa, ja Venäjä maantieteellisesti, mutta lehti korostaa maiden välisiä eroja: Kiinan väestö, 1,36 miljardia, on lähes kymmenkertainen Venäjään verrattuna. Bruttokansantuotteita verrattaessa Venäjä sijoittuu Brasilian ja Italian väliin, kun taas Kiina saattaa Kansainvälisen valuuttarahaston analyysin mukaan tämän vuoden loppuun mennessä ohittaa Yhdysvallat ja nousta maailman johtavaksi taloudeksi.

Profilin artikkelissa todetaan Kiinan olevan houkutteleva kumppani Venäjälle, joka sanktioiden kourissa etsii uusia markkinoita tuotteilleen. Venäläiset asiantuntijat suhtautuvat kuitenkin vielä toistaiseksi varovaisesti tähän. Tutkija Andrei Rjabovin mukaan Venäjä vaikuttaa olevan kyvytön ja haluton ymmärtämään sitä strategista kehitystä, joka on meneillään Kiinassa. Siellä 30 vuotta kehityksen veturina toiminut talousmalli on tullut tiensä päähän, ja vaikeita päätöksiä on tehtävä. Rjablovin mielestä venäläiset näkevät Kiinan taloustilanteen kuitenkin samanlaisena kuin aiemminkin. Vaikka Kiina olisikin Venäjä-suhteissaan ollut tähän mennessä suhteellisen yhdenvertainen, kulkevat maat nyt eri suuntiin: Kiinan kurssi on nousussa, Venäjän taas laskussa. Fundanin yliopiston professori vakuuttaa silti, että Kiinan suhteissa Venäjään ei ole mitään isoveli-pikkuveli-asetelmaa. Myös talousmaantieteilijä Natalia Zubarevitš varoittaa liiasta optimismista: hänen mukaansa Kiinan osuus suorista ulkomaisista investoinneista Venäjälle on noin yksi prosentti. Venäjän ja Kiinan välisten suhteiden elvyttäminen saattaa auttaa Venäjän talouden modernisoinnissa ja erilaistamisessa. Zubarevitš totetaa, että Venäjä itse on kuitenkin vaikeuttanut yhteistyötä läntisten kumppanien kanssa, ja Kiina osallistuu hankkeisiin vain omilla ehdoillaan.

Venäjä ja Kiina solmivat kuluvan vuoden toukokuussa 400 miljardin dollarin arvoisen öljysopimuksen, jota pidetään Venäjällä hyvänä saavutuksena, mutta sopimuksen arvostelijoiden mielestä se saattaa osoittautua Venäjälle haitalliseksi. Energiapoliittisen instituutin johtajan Vladimir Milovin mukaan Venäjällä on Itä-Siperian Sahan tasavallassa ja Irkutskin alueella öljyvaroja, joita on vaikea toimittaa mihinkään kannattavasti. Kiinalaiset tietävät tämän asian, eikä heille tuon öljyn ostamatta jättäminen tuottaisi ongelmia, mikä johtaa siihen, että Kiina pystyy sanelemaan Venäjälle omat ehdot sopimukseensa. Tämä saattaa jatkossa aiheuttaa säröjä maiden välisiin suhteisiin. Fundanin yliopiston professorin mielestä sopimus kuitenkin solmittiin molempien maiden intressien mukaisesti. Viime vuonna Venäjä myi ulkomaille 235 miljoonaa tonnia öljyä, josta Kiinaan meni vähän reilu 10 prosenttia ja professorin mielestä määrä voisi olla merkittävästi suurempikin. Hän korostaa, että sopimuksen myötä maat ovat toisistaan riippuvaisia, ja Kiinallakin on omat riskinsä, jos Venäjä syystä tai toisesta päättääkin sulkea öljyputket. 

Muutosten vauhti on siis ollut Kiinassa hurja viime vuosikymmenten aikana, ja maa tuskin pysyy samanlaisena tulevinakaan vuosina. Kiinalaisten keskuudessa on selvää muutoshalukkuutta, mikä on tullut ilmi viime aikoina Hong Kongin tapahtumien myötä, ja institutionaalinen epävakaus saattaa kasvaa tulevaisuudessa. Vladimir Milov on sitä mieltä, että Kiinan kehitys saattaa johtaa samanlaiseen tilanteeseen kuin Venäjällä Ukrainan kanssa – Kiinan ”Ukrainaksi” muodostuisi tällöin Venäjän kaukoidän alueet, eli Siperian itäpuoleinen osa. Fundanin yliopiston professori ottaa esille sen, että Kiinalla on omat ongelmansa itsenäisyyttä tavoittelevien alueiden, kuten Tiibetin ja Taiwanin, kanssa. Ukrainan kriisin suhteen Kiina ei ole asettunut hänen mukaansa millekään puolelle eikä maa ole halukas tuomitsemaan Venäjän toimia. Andrei Rjabov sanoo, että Kiinan on vaikea asettua Venäjän puolelle Ukrainan tapahtumissa, koska sillä on omat ongelmansa muun muassa edellä mainittujen alueiden separatistien kanssa. Rjabovin mukaan Kiinassa toivottaisiin maailman kulkevan määrättyjen sääntöjen mukaan, mutta tapahtumat Ukrainassa rikkovat näitä sääntöjä.

Andrei Rjabov näkee, että Kiinan nykyhallinnolle yksi tärkeimmistä kysymyksistä on suhtautuminen Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Kiina on valmis kritisoimaan Yhdysvaltoja, mutta ei näe venäläis-kiinalaisen blokin olevan todennäköinen skenaario, jolla järkytettäisiin Yhdysvaltojen hegemonia-asemaa. Artikkelin viimeisessä kappaleessa Vladimir Milov toteaa, että Venäjällä on kyllä ideoita, mutta ei samanlaista kasvumallia kuin lännessä ja Kiinassa, eli tehokasta tuotantoa sekä valmiutta jatkuviin uudistuksiin. Mainittakoon vielä lopuksi, että Shanghaissa alkoi eilen kansainvälinen innovaatiofoorumi. Avustajansa lukemassa kirjallisessa tervehdyksessä Vladimir Putin totesi, että Venäjällä ja Kiinalla on ainutlaatuista taloudellista potentiaalia ja paljon kokemusta yhteistyöstä monilla aloilla, ja maiden tulisi kehittää kumppanuuttaan teknologian alueella. Tästä uutisoi muun muassa Rossijskaja gazeta.

21 asiaa, joita et ehkä tiennyt venäläisistä!

Tämänkertaisen kirjoituksen aihe on napattu suoraan sosiologian luennoiltamme, joissa käydään eri kerroilla läpi erilaisia Venäjä-teemoja. Viime maanantain aiheena oli venäläinen mentaliteetti, joka ei ole kovin yksiselitteinen asia. Opettajamme yritti kuitenkin selvittää meille asiaa muutaman seitsenkohtaisen listan avulla. Koska sosiologian ryhmämme on melko suuri ja heterogeeninen - jotkut ovat ensimmäistä kertaa Venäjällä, kun taas toiset eivät pysy enää laskuissa mukana - oli listoissa varmasti monille uutta asiaa. Minulle sen sijaan monet asiat olivat ennalta tuttuja. Valikoin tähän nyt listoista kolme, suomensin ne ja lisäsin perään muutamia omia kommentteja siitä, kuinka minä asiat ymmärrän. Toivottavasti ne herättävät jonkinlaisia ajatuksia - kommentit ja vastaväitteetkin olisivat toivottavia! (Pahoittelen vielä otsikkoa; en voinut vastustaa kiusausta tuollaisen klikkikalasteluotsikon laittamiselle tässä tilanteessa. Tulkitkaa se vaikka parodiana.)

Seitsemän syytä sille, miksi venäläiset eivät hymyile (ainakaan niin usein kuin suomalaiset)

1. Venäläiset hymyilevät yleensä vain huulillaan.
2. Hymy ei ole synonyymi kohteliaisuudelle.
3. Tuntemattomille ei sovi hymyillä. Se saattaa muuten aiheuttaa vastapuolessa kysymyksen ”Olemmeko me tavanneet ennenkin?”
4. Virantoimitustehtävissä ei ole sopivaa hymyillä. Tämä tuntuu ulottuvan kaupan kassahenkilökuntaankin, joka saattaa kyllä toivottaa hyvää päivää, mutta senkin usein naama peruslukemille.
5. Venäläisen hymylle täytyy olla pätevä syy. Venäjällä on myös sanonta, jonka voisi kääntää ”Nauru ilman syytä on tyhmyyden merkki”. Tätä vastaa parhaiten suomalainen sanonta ”Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.”
6. Ei ole sopivaa hymyillä vain parantaakseen keskustelukumppanin mielialaa.
7. Hymyn ja naurun ero on venäläisillä epäselvä, ja ne liitetään helposti toisiinsa.

Seitsemän venäläistä tapaa

1. Uunin päällä makaaminen – Tämän me kylmän pohjolan asukitkin ymmärrämme, vaikka harvan kodin nurkassa on uunia Venäjälläkään, jonka asukkaista suurin osa asuu kaupungeissa.
2. Teen juominen aluslautaselta eli tassilta – Ylipäätään teen juomisella on täällä pitkät perinteet, ja kirkossakin käydessäni oli palveluksen jälkeen kirkkokahvien sijaan selvästikin kirkkoteet. Yleensä teen kanssa syödään vielä jotain pientä makeaa.
3. Asioiden suunnittelu etukäteen – Venäjän kielessä aamiaista tarkoittava sana завтрак liittyy sanaan завтра, huominen. Edellisenä päivänä jo siis tiedetään, että aamiainen on tulossa.
4. Asioiden siirtäminen tuonnemmaksi – Vaikka suunnitelmia tehtäisiinkin, saatetaan tärkeitäkin asioita lykätä eteenpäin.
5. Luottamus siihen, että asiat kääntyvät parhain päin – Pohjimmiltaan venäläiset ovat luonteeltaan optimisteja.
6. Syyllisen etsiminen
7. Saunominen - Vai pitäisikö ennemmin sanoa banjailu? Esimerkiksi Wikipedian banja-sivulta voi lukea siitä, millainen tuo venäläinen saunan vastine on ja miten se eroaa meikäläisestä saunasta.

Seitsemän asiaa, joita venäläisen ei ole soveliasta tehdä

1. Lain täsmällinen noudattaminen – Venäjä on byrokraattien hallitsema maa, ja useat venäläiset ovatkin oppineet, millä tavalla kiertää enemmän tai vähemmän turhia lakipykäliä niin, etteivät joudu kuitenkaan ongelmiin.
2. Virkavaltaan ja hallintoon luottaminen – Venäjällä ei ole samanlaista oikeusvaltion perinnettä kuin meillä, eikä tämänhetkinen kehityskään näyttäisi tuovan asiaan merkittäviä parannuksia. 
3. Elämän suunnittelu – Venäjän historia on tunnettu siitä, että muutokset ovat tulleet yleensä kertaheitolla, ja vanha valta on saanut väistyä uusien johtajien ottaessa ohjat. Yksi asia, joka venäläiset eniten elämäänsä kaipaavatkin, on vakaus, ja Putinin valtakaudella sitä on maahan saatu sekavan 90-luvun jälkeen. Siitä syystä monet pitävät Putinia onnistuneena johtajana.
4. Joukosta erottuminen – Venäjällä kollektiivinen ajattelutapa on tavallisempaa kuin Suomessa. Suuressa maassa ja valtaapitävien puristuksessa yhteen hiileen puhaltaminen auttaa usein.
5. Omilla saavutuksilla kehuskeleminen – Tässä kohtaa suomalaiset ovat suunnilleen samalla aallonpituudella, sillä meilläkään ”amerikkalaistyylistä” itsensä kehuskelua ei katsota hyvällä.
6. Tuntemattomille hymyileminen, ks. ylin lista
7. Tuntemattoman päästäminen edelle jonossa – Venäläiset ovat tottuneet jonottamaan monessa paikassa, mihin väkimäärän lisäksi vaikuttaa ylempänä mainittu byrokratian määrä. Sen vuoksi jonottaessa paikasta pidetään tiukasti kiinni, sillä joukon hännille tippuminen saattaa lisätä odotusaikaa minuuteilla tai tunneilla – pahimmillaan jopa päivillä.

Kuninkuusluokka presidentin vieraana

Kuluvana viikonloppuna ajetaan Formula 1:n tämän kauden 16. osakilpailu. Venäjä sai ”Viipurin raketista” Vitali Petrovista historiansa ensimmäisen F1-kuljettajan muutaman vuotta sitten, mutta nyt otetaan todellinen askel niin formuloiden kuin ylipäätään urheilun maailmankartalle, kun ensimmäistä kertaa historiassa Venäjän maaperällä järjestetään ns. kuninkuusluokan kilpailu. Näyttämönä toimii upouusi rata, joka on rakennettu Sotšin olympiakylän keskelle – siis saman Sotšin, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi viime talviolympialaisten kautta.

Formula 1 –kilpailun saamiseen Venäjälle ei olla herätty vasta viime vuosina, sillä jo 1970-luvulla suunniteltiin radan rakentamista Tušinoon Moskovan lähettyville, mutta hanke hylättiin liian kalliina. Asia nousi uudelleen keskusteluun Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisten jälkeen, ja vuonna 1983 Neuvostoliiton grand prix oli jo kirjattu alustavaan kisakalenteriin. Tätäkään ei saatu kuitenkaan vietyä loppuun saakka. Vielä ennen Sotšia ehdittiin keskustella mahdollisuudesta saada kilpailu Pietariin, ja formuloiden vaikutusvaltaisin mies, sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone neuvotteli kaupungin kuvernöörin kanssa vuonna 2008 neuvotteluja, jotka eivät silloinkaan johtaneet konkreettiseen lopputulokseen. Vuonna 2010 lopulta tärppäsi, kun sopimukset Venäjän osakilpailusta allekirjoitettiin sen vuoden lokakuussa.

Sotšin radan on suunnitellut Formula 1 –ratojen suunnitteluun erikoistuneen saksalaisen Hermann Tilken arkkitehtitoimisto. Radan saaminen Sotšiin ei ollut pelkästään voitto F1-kilpailun saamisen kannalta, sillä nyt Venäjällä on myös ympärivuotiseen käyttöön soveltuva kilpa-autorata. Koska rata sijaitsee olympiakylän keskellä, on rataa reunustaville turva-alueille rajallisesti tilaa – tämä seikka on varmasti ollut erityisenä puheenaiheena sen jälkeen, kun viime viikon Japanin kilpailussa ranskalainen Jules Bianchi sai hengenvaarallisen vamman päähän. Russki reportjor –lehden toimittaja Igor Naidenov vertaa artikkelissaan uutta rataa Kazanin, Smolenskin ja Nižni Novgorodin vastaaviin ja huomauttaa, että Sotšin radalla korkeuseroja on selvästi enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdestä katsomosta näkee vain osan radasta, ja suuret radan varrelle pystytetyt näytöt ovat tärkeässä roolissa.

Uuden radan nykyaikaisine puitteineen ei ole tarkoitus palvella vain kerran vuodessa vierailevia F1-kuskeja, vaan Venäjän osakilpailun promoottorin Sergei Vorobevin mukaan paikasta aiotaan tehdä venäläisen autourheilun kehityskeskus. Tulevaisuudessa siellä pidetään nuorten kuljettajien akatemiaa sekä ajetaan kilpaa aina mikroautoista suurempiin kilpa-autoluokkiin. Vorobev myös vähättelee puheita siitä, että Venäjää vastaan asetetut pakotteet koskisivat jatkossa myös kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia, ja vakuuttaa, että Sotšin F1-kilpailu ei ole uhattuna, sillä kilpailulla on formulapiireissä vankka tuki. Kilpailun täydellinen peruminen onkin hyvin harvinaista, ja viimeksi näin tehtiin vuonna 2011, kun Bahrainissa koettiin levottomuuksia monen muun arabimaan tavoin. 

Nämä kaksi maata ovat urheilevan maailman tarkkailevien silmien alla jatkossakin, sillä seuraavat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuonna 2018 Venäjällä, ja 2022 ne on tarkoitus pitää Qatarissa. Paino sanalla tarkoitus, sillä epäillyistä lahjuksista kisojen myöntämisen yhteydessä on aloitettu tutkinta. Venäjä haluaa kuitenkin näyttää olevansa suurvalta urheilullisestikin, ja tähän kuvaan sekä F1 että jalkapallokisat sopivat hyvin. Mutta vanha klisee ”urheilua ja politiikkaa ei pidä sekoittaa” on Venäjälläkin mahdoton yhtälö niin kauan kuin presidentti on ajamassa kampanjoita eteenpäin ja halailee kisan aikana kameroiden edessä Ecclestonea.

Lähteet:

Русский репортер 38/2014

Метро Москва 10.10.2014