Kuluvana viikonloppuna ajetaan
Formula 1:n tämän kauden 16. osakilpailu. Venäjä sai ”Viipurin raketista”
Vitali Petrovista historiansa ensimmäisen F1-kuljettajan muutaman vuotta sitten, mutta nyt otetaan
todellinen askel niin formuloiden kuin ylipäätään urheilun maailmankartalle, kun ensimmäistä kertaa
historiassa Venäjän maaperällä järjestetään ns. kuninkuusluokan kilpailu.
Näyttämönä toimii upouusi rata, joka on rakennettu Sotšin olympiakylän keskelle
– siis saman Sotšin, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi viime
talviolympialaisten kautta.
Formula 1 –kilpailun saamiseen
Venäjälle ei olla herätty vasta viime vuosina, sillä jo 1970-luvulla
suunniteltiin radan rakentamista Tušinoon Moskovan lähettyville, mutta hanke
hylättiin liian kalliina. Asia nousi uudelleen keskusteluun Moskovan vuoden
1980 kesäolympialaisten jälkeen, ja vuonna 1983 Neuvostoliiton grand prix oli
jo kirjattu alustavaan kisakalenteriin. Tätäkään ei saatu kuitenkaan vietyä
loppuun saakka. Vielä ennen Sotšia ehdittiin keskustella mahdollisuudesta
saada kilpailu Pietariin, ja formuloiden vaikutusvaltaisin mies, sarjan
kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone neuvotteli kaupungin
kuvernöörin kanssa vuonna 2008 neuvotteluja, jotka eivät silloinkaan johtaneet
konkreettiseen lopputulokseen. Vuonna 2010 lopulta tärppäsi, kun sopimukset
Venäjän osakilpailusta allekirjoitettiin sen vuoden lokakuussa.
Sotšin radan on suunnitellut Formula
1 –ratojen suunnitteluun erikoistuneen saksalaisen Hermann Tilken
arkkitehtitoimisto. Radan saaminen Sotšiin ei ollut pelkästään voitto
F1-kilpailun saamisen kannalta, sillä nyt Venäjällä on myös ympärivuotiseen
käyttöön soveltuva kilpa-autorata. Koska rata sijaitsee olympiakylän keskellä,
on rataa reunustaville turva-alueille rajallisesti tilaa – tämä seikka on
varmasti ollut erityisenä puheenaiheena sen jälkeen, kun viime viikon Japanin kilpailussa
ranskalainen Jules Bianchi sai hengenvaarallisen vamman päähän. Russki
reportjor –lehden toimittaja Igor Naidenov vertaa artikkelissaan uutta rataa
Kazanin, Smolenskin ja Nižni Novgorodin vastaaviin ja huomauttaa, että Sotšin
radalla korkeuseroja on selvästi enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdestä
katsomosta näkee vain osan radasta, ja suuret radan varrelle pystytetyt näytöt
ovat tärkeässä roolissa.
Uuden radan nykyaikaisine puitteineen
ei ole tarkoitus palvella vain kerran vuodessa vierailevia F1-kuskeja, vaan
Venäjän osakilpailun promoottorin Sergei Vorobevin mukaan paikasta aiotaan
tehdä venäläisen autourheilun kehityskeskus. Tulevaisuudessa siellä pidetään
nuorten kuljettajien akatemiaa sekä ajetaan kilpaa aina mikroautoista
suurempiin kilpa-autoluokkiin. Vorobev myös vähättelee puheita siitä, että
Venäjää vastaan asetetut pakotteet koskisivat jatkossa myös kansainvälisesti
merkittäviä tapahtumia, ja vakuuttaa, että Sotšin F1-kilpailu ei ole uhattuna,
sillä kilpailulla on formulapiireissä vankka tuki. Kilpailun täydellinen
peruminen onkin hyvin harvinaista, ja viimeksi näin tehtiin vuonna 2011, kun
Bahrainissa koettiin levottomuuksia monen muun arabimaan tavoin.
Nämä kaksi
maata ovat urheilevan maailman tarkkailevien silmien alla jatkossakin, sillä
seuraavat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuonna 2018
Venäjällä, ja 2022 ne on tarkoitus pitää Qatarissa. Paino sanalla tarkoitus, sillä epäillyistä lahjuksista
kisojen myöntämisen yhteydessä on aloitettu tutkinta. Venäjä haluaa kuitenkin
näyttää olevansa suurvalta urheilullisestikin, ja tähän kuvaan sekä F1 että
jalkapallokisat sopivat hyvin. Mutta vanha klisee ”urheilua ja politiikkaa ei
pidä sekoittaa” on Venäjälläkin mahdoton yhtälö niin kauan kuin presidentti on
ajamassa kampanjoita eteenpäin ja halailee kisan aikana kameroiden edessä Ecclestonea.
Lähteet:
Русский репортер 38/2014
Метро Москва 10.10.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti