Eilinen
RBK-lehti uutisoi tutkimuslaitos Levada-keskuksen suorittamasta kyselystä, jossa selvitettiin
venäläisten mielenkiintoa ja reaktioita presidentti Vladimir Putinin maan parlamentille
joulukuun alussa pitämään jokavuotiseen linjapuheeseen. Vastaajista 18 prosenttia sanoi
katsoneensa puheen kokonaan tai lähes kokonaan, ja 39 prosenttia sai tietää puheen
sisällöstä televisiouutisten kautta tai lehtiä lukemalla. Kiinnostus puheeseen
oli tutkimustulosten mukaan selkeässä kasvussa viime vuodesta, jolloin kokonaan
tai lähes kokonaan puheen näki 12 prosenttia, ja 25 prosenttia tutustui sen sisältöön
television tai lehtien välityksellä. Kun viime vuonna 34 prosenttia vastaajista ei ollut
kuullut puhetta lainkaan, nyt julkaistussa tutkimuksessa tuo osuus oli 17 prosenttia.
Jäljelle jäävä osuus oli kuullut jotain puheesta (2014: 27 prosenttia, 2013: 29 prosenttia).
Myös usko puheen
sisältöön oli kasvussa viime vuodesta, sillä puolet vastaajista (49 prosenttia) vastasi Putinin
tietävän, mitä hän tekee, ja hänen johdollaan maa menee kohti kehitystä. Tuo
osuus oli viime vuonna 36 prosenttia. Vastaajista 22 prosenttia oli sitä mieltä, että Putinin
kannattamat toimet ovat lyhytaikaisia ja populistisia, kun viime vuonna tuo
osuus oli suurin 40 prosentillaan. Täysin tyytymättömiä Putinin puheeseen oli
13 prosenttia. Tuota vaihtoehtoa ei syystä tai toisesta ole mukana viime vuoden
kaaviossa. Jäljelle jäävä osuus ei osannut sanoa mielipidettään (2014: 17 prosenttia, 2013: 24 prosenttia). Vastaukset sekä ensimmäiseen että tähän kysymykseen olivat olleet kahtena edellisvuonna suunnilleen samanlaisia, mutta tänä vuonna puhetta siis sekä seurattiin että sen sisällöstä vakuututtiin enemmän kuin aiemmin.
Vastaajien
keskuudessa puheen teemoista tärkeimpänä pidettiin viime vuoden
tapaan korruptionvastaista taistelua. Toisena tuli Krimin
liittäminen Venäjään, ja kolmanneksi vastaajat nostivat länsimaiden pakotteet
ja ruplan arvon heikkenemisen. Myös muun muassa terveydenhuollon ja koulutuksen laatu olivat kyselyssä venäläisille tärkeitä teemoja. Listan loppupäässä ovat
kansalaisten ja yritysten vapauksien lisääminen sekä yleishyödyllisten yhteisöjen
tukeminen.
RBK:n haastatteleman Levada-keskuksen
apulaisjohtaja Aleksei Graždankinin mukaan venäläisillä on Putinille paljon
kysymyksiä maan tilanteesta, ja kannatuksen ylläpitämiseksi hänen täytyy reagoida
ongelmiin selkeästi. Graždankin sanoo, että Putin ei salli virheitä, toisin
kuin vielä 2000-luvun alussa, mikä luo ihmisiin varmuutta ja tunteen siitä,
että tilanne on hallinnassa. Oikeistovoimien liitto -nimisen yhteiskunnallisen
liikkeen johtaja Leonid Gozman toteaa lehdessä maan olevan kriittisessä tilassa, mutta
hän ei saanut Putinin puheesta vastauksia kysymyksiinsä. Hänen näkemyksensä
mukaan Krimin liittämisen seurauksena ihmisiä miellyttää nyt kaikki, mitä Putin
sanoo. Muutama päivä sitten Levada-keskuksen julkaiseman toisen kyselyn mukaan Putinin kannatus on tällä hetkellä 85 prosenttia. Kannatus on ollut huippulukemissa, yli 80 prosentissa, maaliskuisesta Krimin liittämisestä alkaen.